Parannustarpeen tunnistaminen kahdeksan askeleen menetelmällä - osa 2

Julkaistu  04.12.2009    Kirjoittanut     Tilaa RSS

Tyypillinen haaste kehitys- tai parannushankkeen alussa on kuinka konkretisoida asia. Mikäli tämä on vaikeaa, voit olla varma, että tarkastelet asiaa väärältä tasolta. Yksi tärkeimmistä asioista on pystyä määrittelemään tarkasti mitä tutkia ja parantaa sekä erityisesti miltä tasolta. Tämä edellyttää, että vaatimus – tarve – on yhteydessä tutkittavaan prosessiin. Kun prosessin ulostulo (CTP) ja kriittinen laatuvaatimus (CTQ) on tunnistettu, seuraavana vaiheena määritetään niiden väliset suhteet. Yhteydet tulee ja on mahdollista määrittää niin tuotannossa kuin palveluprosessissa.

8_vaihetta.jpg
Kuva:1 Kahdeksan askelta kohti prosessin parannusta. Artikkeli käsittelee askelta 2

Kriittisten laatutekijöiden ja prosessimuuttujien välisten suhteiden määrittäminen

Kriittisten laatuvaatimusten ja prosessin ulostulojen välisen yhteyden määrittäminen on tärkeää toimenpiteiden kohdentamisten takia. Mikäli toimenpiteet suoritaan väärään prosessiosaan tai tutkitaan väärää prosessia jää haluttu parannus tapahtumatta (kuva 2). Lähestymistapoja CTQ:n ja CTP:n yhdistämiseksi on useita. Eräs tapa on CTQ vs. CTP -matriisi. Tämä auttaa painoarvottamaan laatutekijöiden ja prosessiparametrien suhteita. Matriisi on sukua mm. syy- ja seurausmatriisille, QFD:lle (Quality Function Deployment matriisille).

ctqvsctp.jpg
Kuva 2: Oikean prosessin valinta on kriittinen osa parannusta.

CTQ vs. CTP -matriisin tavoitteena on luoda yhteydet tarpeen ja prosessin välille. Tämän luomiseen käytetään kaikkea käytettävissä olevaa tietoa, joka on saatu aiemmista tutkimuksista. Näitä tutkimukset voivat olla DOE -tutkimukset (Design of Expirements), tilastolliset analyysit, haastattelut, ideoinnit ja asiantuntijapäätökset (kuva 3).

Tämän jälkeen tiedot siirretään matriisiin ja pisteytetään. Ensimmäisenä toteutusvaiheena matriisiin sijoitetaan vasempaan laitaan kriittiset laatuvaatimukset (CTQ) ja ylälaitaan kriittiset prosessimuuttujat (CTP). Tämän jälkeen ryhmä parasta tietämystä käyttäen pisteyttää näiden väliset yhteydet. Mitä suurempi on CTQ:n ja CTP:n välinen yhteys, sitä suurempi numero ja päinvastoin. Tämän jälkeen prosessimuuttujasarakkeesta lasketaan summat ja saadaan painoarvoluku, joka antaa tärkeysjärjestyksen ja kuvataan Pareto -kaaviolla. Tämä luku auttaa tiimia keskittymään tärkeimpiin prosessimuuttujiin.

ctqvsctp_tools.jpg
Kuva 3: Critical To Quality ja Critical To Process tekijöiden yhteyden tutkiminen.

Seuraavana esimerkki, jossa on arvioitu pitsan laatuvaatimuksia ja prosessin ulostulojen välistä yhteyttä.

vocmatriisi.jpg
Kuva 4. Kuvassa olevassa esimerkissä tärkeimmäksi prosessin ulostuloksi muodostuvat toimitusaika, vasteaika, tilausta tarkentavat kysymykset vastausaika ja korvaavantoimituksen toimitusaika. Nämä ovat CTP, joihin tulisi kiinnittää huomio.

Alla olevasa kuvass on esitetty VOC -matriisin tulokset tärkeysjärjestyksessä Pareto -kaavion avulla.

pareto.jpg
Kuva 5: Voice of The Customer vs. Voice of The Process matriisin tulokset priorisoitu Pareto -kaaviolla.

CTQ vs. CTP -analyysi auttaa tunnistamaan muutamat kriittiset prosessimuuttujat lukuisista muuttujista. Seuraavana vaiheena on tunnistettava näihin tekijöihin vaikuttavat prosessiriskit.

 

 

antti_piirainen.jpg
Antti Piirainen

Kommentoi

(Sähköpostiosoitettasi ei näytetä)
Syötä kuvassa näkyvät kirjaimet ja numerot.
Captcha koodi

Klikkaa kuvaa nähdäksesi uuden captchan.

    Kannattaa tutustua

    Kirjallisuutta ja uusia ideoita

    Siirry
    verkkokauppaan www.laatutieto.fi

    Meidät löydät